perjantai 8. tammikuuta 2016

When life hits you hard

Ihan ekana varotus ihan jäääätävän pitkästä stoorista joka liittyy urheiluun. Jos et jaksa lukee tai sua ei kiinnosta urheilu niin voi olla et kannattaa jättää väliin.. Mutta aina saa kokeilla ;)

Oon miettinyt tän postauksen julkasemista jo tosi pitkään ja joka kerta kun meinaan siihen ryhtyä säikähän jotain. Tää on mulle arka aihe ja nykyään jopa välttelen koko asian ajattelemistä ettei se veis mun fiilistä alaspäin. En puhu tästä blogissakaan paljoa ihan siks, koska tiiän että tätä lukee varmasti monet vaan mun urheilemisen takia ja ehkä haluaakin että mulla menis huonosti. Nyt kerron kuitenkin koko tarinan ja vaikka ollaankin jo toivottavasti loppusuoralla, niin silti paljon on vielä eessä.

Ja tiiän, että monet muutkin urheilijat on ollu tässä mun tilanteessa eli tää ei oo mikään poor me -teksti, vaan ajatusten purkua julkisesti niin, että tiiätte mitä mun elämässä on meneillään kun tää blogi siitä kuitenkin pääosin koostuu. Tiedostan kyllä, että urheilu välillä on tämmöstä ja itepähän oon tieni valinnut. Joillekin tulee enemmän takaiskuja kun toisille ja niitten kans on vaan osattava elää ja ottaa ne oikein vastaan, ja siinä mä oon mun mielestä onnistunut hyvin.

Nyt niille jotka on edelleen ihan yhtä kysymysmerkkiä, niin yritän tiivistää lyhyesti. Kyse on siis mun jalkapöydistä, pääasiassa kuitenkin enemmän vaan toisesta. Harrastan yleisurheilua, tai oikeestaan se täyttää jo työnkin kriteerit paremmin kun harrastuksen, joka myös kertoo et kuinka paljon oon tehnyt tähänkin asti sen eteen et oon päässy ees tähän pisteeseen missä oon nyt. Urheilu on mun elämän ykkösasia heti läheisten terveyden jälkeen eli koulukin jää selkeeks kakkoseks, tai kolmanneks. Monella muullakin varmasti urheilu on yhtä iso juttu kun mulla, en siis ala itteeni tässä mitenkään nostamaan suurempana esille mutta kunhan ymmärrätte tätä tekstiä lukiessa että mä en tosiaan vaan harrastele vaan teen tätä 24/7. Oon kuitenkin älyttömän ilonen, että mulla on joku ''juju'' mun elämässä vaikka se välillä kostautuukin, josta mä nyt aion kertoa.
kollaasi6

Saatatte tietää jo ainakin alun tästä koko jutusta, mutta kerron silti kaiken..
Kaikki alko noin kaks vuotta sitten keväällä kun oltiin Espanjassa leirillä. Vaikka mulla oli ollut jo sitäkin edeltävä vuos vaikeeta vammojen kanssa, aloin olla hyvässä kunnossa ja odotin innolla seuraavaa kesää. Leirin jälkeen jouduin kuitenkin magneettiin mun oikean jalkaterän kanssa, josta olikin revennyt lihas. Aloin parantelemaan sitä, kun samalla mun vasen jalkapöytäkin kipeyty ja kuvauksen jälkeen sieltä löyty rasitusmurtuman alku. Jouduin siis heti kisakauden alkuun huilaamaan kaks kuukautta mikä ei tosiaan ollu helppoa kun just osasin odottaa hyvää kautta. Olin ihan maassa, vaikka en yhtään tienny että tää oli vasta alkusoittoa. Kävin kuitenkin kyseisen vuoden syksyllä SM-kisat mitkä oli siis ainoat kisat mitkä juoksin koko kesänä. Olin 4., joka oli sillon tosi ilonen yllätys vaikka se onkin se ensimmäinen joka tipahtaa mitaleilta pois ja itseasiassa mun huonoin sijoitus SM-kisoissa. Juoksin ton kisan teipatulla jalalla koska vasen jalkapöytä oli kipeytynyt uudestaan, mutta päätettiin ihan mun henkisenkin kantin kannalta olevan parasta että pääsen edes yhden kisan kokemaan kesällä. Jalka kuvattiin uudestaan ja sama murtuman alku siellä oli, jonka takia jouduin uudestaan välttämään iskutusta nelisen viikkoa.

Noh, sehän ei sit jäänytkään siihen neljään viikkoon, vaan koko syksy joulukuuhun asti oli lääkärissä käymistä ja jalan testailua oliko se arka murtumakohtaa painaessa - ja olihan se joka kerta. Normaalisti puhdas murtumakin paranis nopeemmin mitä mun jalka tollon. Päätettiin kokeilla kepeillä kävelyä parin viikon ajan, joka tepsikin ja pääsin pikkuhiljaa takaisin juoksemisen pariin. 
kollaasi2
Viime kevät meni hyvin ilman kipuja jalkapöydissä. Treenit sujui ja olin hyvässä kunnossa vaikka jouduttiin oikasemaan useat mutkat että kerkeisin kesäksi kisaamaan. Alkukesä meni hyvin ja pidettiin jopa EM -kisoja realistisena tavotteena mutta se reissu jäi kuitenkin tekemättä tällä kertaa. Juoksin ekaa kertaa aikuisten Eliittikisoissa ja Kalevan kisoissa jotka mun osalta päättykin isoon pettymykseen.

Kesken kesän mulla alko olla taas pieniä tuntemuksia vasemmassa jalassa mutta koska kesä meni niin hyvin, päätettiin mennä riskirajoilla loppuun asti kun kerran ollaan saatu vihdoin hyvä kesä siihenkin asti. Loppukesän kisat oli pettymyksiä toisensa jälkeen ja kisaaminen alko olemaan jo pakkopullaa koska pelkäsinkin taas huonoa tulosta ja sitä, että otan sen kuitenkin niin raskaasti. Vikojen kisojen jälkeen menin taas lääkärille ja magneettiin. Sama murtuman alku oli uusiutunut jo kolmannen kerran ja aloin olla epätoivonen koko asian kanssa kuten kaikki muutkin.

Otettiin iskutuksesta taukoa taas kerran kuukauden verran, jonka jälkeen lähdettiin Mallorcalle lomalle. Se tuli hyvään aikaan, koska pääsin alottelemaan juoksua lämpösessä ja pehmeellä eikä mitään kipuja tullut. Jatkettiin pikkuhiljaa juoksua reissunkin jälkeen ja ehdin jo ajatella, että jos se nyt olis vihdoin ollut siinä. Mutta jos rasitusmurtuman alku uusii kolme kertaa, miks se ei uusis neljättäkin? Marraskuussa mulle tuli taas pieniä tuntemuksia jalkaan. Olin saanut hyviä treenejä jo alle ja olin innoissani ens kaudesta, joten yhdet kivut ei vienyt fiilistä kun ihan hetkeks. Aattelin, että ei se nyt niin iso juttu oo vaikka joutuisin taas hetkeks olemaan juoksematta kun koko syksy on mennyt niin hyvin, olis ehkä hyväkin ottaa hetki kevyemmin rankan jakson jälkeen.

Lääkärillä käynnin jälkeen oli ilmeisen selvää, että sama vaiva on uusinut neljännen kerran. Kuvia ei kannattanut ottaa, koska kohta ja kipu oli täysin samat kun aiemminkin. Oltiin yritetty jo lähes kaikkea ja keinot alko käymään vähiin. Hyppäsin fyssarilla harvase päivä lisäämässä mun nilkkojen nivelliikkuvutta (on muuten kipeetä hommaa), tein vahvistavia treenejä mun jalkapöydille ja viimeset kaks vuotta oltiin parannettu mun asentoa kävelystä juoksuun lantiosta alaspäin. 

Aloin olla jo aika turtunut koko tähän rumbaan ja enään se ite juoksutauko ei haitannut vaan se, että mitä siitä seurais. Joutuisin neljättä kertaa alottamaan sieltä samasta kolosta nousemista aluks hölkkäämällä ja pikkuhiljaa pehmeeltä alustalta siirtymällä kovalle radalle, jonka jälkeen jalka kipeytyis taas uudestaan. Tää oli jo nähty niin monesti, etten tiennyt miks se ei enää toistuis viidettä tai 20. kertaa. Tottakai sitä alkaa jo miettimään että onkohan tää ihan terveydenkään kannalta järkevää? Kannattaako mun tosiaan tehdä jotain semmosta mitä mun kroppa ei selvästikään halua mun tekevän eikä kestä? Multa otettiin kaikki veriarvot jotka oli kunnossa, söin (ja syön edelleen) kaikkia mahdollisia vitamiineja, magnesiumia ja kalkkia aika reilut määrät päivässä, eli ei siitäkään pitäis jäädä kiinni..
kollaasi4
Mua suositeltiin käymään Turussa Sakari Oravan vastaanotolla kun hän on kokenut varsinkin jalkapöytävammojen kanssa. Mehän sitten lähdettiin käymään siellä iskän kanssa jonkun syyn löytymisen toivossa ja sellanen me saatiin. Kuvien jälkeen Sakari näki, että mun jalkaterät on rakenteeltaan semmoset, että juurikin se yks kohta ottaa kaiken paineen jokasella askeleella jo kävellessä ja vielä suuremman paineen tietysti juosten.
kollaasi5
Sain vastausksen siihen kysymykseen mitä oon kyselly iteltäni, lääkäriltä, valmentajalta, perheeltä, kavereilta ja kaikki noi toisiltaan viimeset kaks vuotta, mutta silti oon tällä hetkellä ehkä kinkkisimmässä jamassa mun urheilu-uran aikana. Mun pitäs nyt tehdä kahdesta huonosta vaihtoehdosta päätös vaikka onneks en teekään sitä yksin. Eka vaihtoehto on leikkauksella parantaa mun jalan rakennetta lyhentämällä yhtä tai kahta luuta, mutta ei oikeen tiietä miten se vaikuttais tulevaisuuteen. Varpaat on kuitenkin ne, mitkä ihmisen pitää pystyssä ja tasapainossa ja mun askel muuttuis aika paljon ton leikkauksen myötä kun paria varvasta periaatteessa lyhennettäs. Toinen vaihtoehto on vaan katsoa ens kevät ja kesä kuinka jalka alkaa taas kestämään juoksua tän parin kuukauden iskutustauon jälkeen jota nyt pidän. Jos se kipeytyy, leikkaus on edessä heti kesän jälkeen. Otanko siis riskin ja meen kevään ja kesän siinä toivossa että siitä tulis huippu kausi jollon jalka leikattas ens syksynä, vai pitäiskö hoitaa samantien kuntoon että edes vuodesta 2017 tulis mahdollisesti ehjä?

Oon joutunut ajattelemaan nyt semmosia asioita aika paljon, mitä en tosiaan haluis ees päästää mun päähän.. Mitä jos se syy ei ookaan se ja mun jalan rakennetta muutetaan ihan turhaan?  Onko mitään muuta vaihtoehtoa? Kuinka kauan kuntouttaminen vie aikaa? Täytyykö myös toinen jalka leikata kun siinäkin on samanlainen rakenne vaikka yhtä isoja kipuja ei siinä olekaan? Mitä jos leikkaus ei autakaan yhtään mitään?

Näiden jalkapöytien lisäks mulla on viimeset nelisen vuotta ollu vaikeeta ensin takareiden, sitten sydämen ja keuhkojen, sitten mykoplasman, sitten selän ja lopuks viimeset pari vuotta näiden jalkapöytien kanssa. Neljä vuotta on aika pitkä aika näinkin nuorelle urheilijalle mitä mä oon. Se on käytännössä koko se aika kun mä oon halunnut tosissani treenata, joten on vaatinu paljon joka kerta nousta uudestaan ja uudestaan. En ees tiiä oikein miten mä oon siihen pystynyt, ehkä se on luonteessakin etten luovuta kun vasta sit, kun joku sen kieltää hyvin perustein.
kollaasi3
Kun joku asia on tosi iso juttu elämässä, kuten mulla urheilu, siitä ei voi päästää irti noin vaan. Tuntuu, että oon umpikujassa koska urheilun jatkaminen tuo aina niin paljon kuraa niskaan ja joudun kestämään niin paljon, mutta sen lopettaminen tois sitä vielä niin paljon enemmän et ei sekään vaihtoehto oo oikee. Varmasti monet muut urheilijat samaistuu tähän ajatukseen. Kaikki kuitenkin loppuu aikanaan eikä mikään oo kestävää, joten se on ajatus johon tarraan ihan vaan ärsyttävää treeniä tehdessä tai tässä tilanteessa jossa oon nyt. Nää jalkapöytävammat loppuu joskus jokatapauksessa. 
kollaasi7
Ei tää kaikki kuitenkaan oo pelkkää negatiivista ollut, vaikka niitä hyviä juttuja onkin niin paljon vaikeempi ajatella. Tulevaisuuden kannalta on ihan huikee juttu, että nyt löydettiin lähes varmasti se syy näille kaikille vammoille. Kaikki ne ajatukset siitä, että onko urheilu varmasti mulle se oikee juttu tehdä kun kroppa ei kestä on saatu heittää menemään. Mun kroppa ei kestä, koska äiti ja iskä on tehnyt jo ennen mun syntymää mun jaloista sellaset kun ne on nyt ja se voidaan mahdollisesti korjata. Kenenkään ei enään tarvii miettiä, että kenen syytä tää kaikki on. Mun valmentaja on joutunut monesti sanomaan, että ei tiiä mitä se on tehnyt väärin kun mun kroppa ei vaan kestä ja se on mullekin tosi vaikeeta kuulla. Tottakai luotan valmentajaan, mutta sitä joutuu miettimään kaikkia mahdollisia syitä tälle. Nyt selvis kuitenkin, ettei tää oo kenenkään vika ja oon siitä niin onnellinen.
Oon myös joutunut tekemään fyssarin antamia liikkeitä enemmän kun tarpeeks, keskikropan lihaskunto on tuttua ja voimaa on tehty lähes kaiken muun, kielletyn treenin tilalla. Noi osa-alueet on myös kehittynyt huimasti ihan silminnähden ja onhan se palkitsevaa tietää et jossain kehittyy eikä tää juoksemattomuus mee ihan hukkaan kuitenkaan.

Oon onnekas, että mulla on niin vahva tukiverkosto rinnalla; seura, valmentaja, perhe, muut läheiset ja kaverit. Kukaan ei oo ikinä kehottanut mua lopettamaan vaikka tästä onkin ollut niin paljon harmia(kin) myös mun ympärillä oleville. Esimerkkinä mun vanhemmat maksaa mun fyssarit kokonaan ja osan lääkäri- ja magneettikuluista vaikka suurin osa niistä meneekin vakuutukseen. Myös vakuutusyhtiön ja lääkäreiden kanssa saa olla kärsivällinen ja järjestelmällinen, että kaikki paperihommat varmasti hoituu oikein. Siitä saa kiittää äitiä, ettei mun tarvii niistä huolehtia ja niissä muuten onkin hommaa..
kollaasi1
En kirjottanut tätä kaikkea sen takia, että saisin sääliä tai muuta vastaavaa, vaan mun oli pakko päästä vähän kokoomaan ajatuksia. Tiiän myös, että monia teitä kiinostaa mun urheileminen, joten ajattelin sen olevan tietynlaista vahvuutta kirjottaa tästä näinkin avoimesti. Nyt tiiätte missä pyörityksessä oon ollut viimeaikoina ja miks en oo halunnut sitä lyhyesti vaan johonkin postauksen loppuun mainita.

Ei oo helppoo, mutta mitä sitä muutakaan tekis elämällä kun taistelis sen puolesta mitä oikeesti haluu? :)

Mä oon nyt tällä hetkellä matkalla kohti Helsinkiä ja siitä Kööpenhaminaa, joten me palaillaan sit reissukuvien parissa ens viikolla! Reaaliaikaisia kuulumisia voi seurata snäpissä nimimerkin hetaemilia alta :) Nyt ihan huiput viikonloput kaikille!♥

25 kommenttia:

  1. Nimetön1/08/2016

    Urheilija ei tervettä päivää nää. Mut tsemppiä ja paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä niin totta!! Tsemppiä paljon sulle, Heta & hauskaa reissua!

      http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

      Poista
    2. Jep sen oon kuullut ehkä liiankin monesti. SIlti joillakin urheilijoilla on niitä terveitä päiviä niin paljon enemmän kun muilla :D Mutta tästä suunta ylöspäin, kiitokset teille molemmille! :)

      Poista
  2. Oijoi rasitusmurtuman uusituminen kuulostaa liian tutulta... Mutta tsemppiä Heta! Sul on vielä paljon aikaa päästä huipulle! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höööh eikä! Mikään ei oo yhtä ärsyttävää kun saman vamman uusiminen :/ Kiiitos aivan ihanasta kommentista Janette! :)

      Poista
  3. Oot rohkee kun kirjotit tän ja arvostan tosi paljon sun kunnianhimoo urheiluu kohtaan :) Ei varmasti tuu olee helppo päätös.. Tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh kiiitos Nelli! Ihana kommentti, piristit kyllä tosi paljon! :)

      Poista
  4. Kyllä meni ihan kylmät väreet tätä lukiessa. Rohkeasti kirjotettu!
    Voin jollakin tasolla samaistua tähän aika paljon, koska oon ite lopettanu pari vuotta sitten jalkapallon pelaamisen just pitkäaikasten jalkapöytävammojen takia.. Vaikka meillä on varmasti ihan eri tilanne ja sä urheilet vielä tavoitteellisemmin kun mä joskus, niin ainaki osittain voin niin tietää miten turhauttava tollanen tilanne on :(
    Mulla tilanne meni siihen, etten voinu kahteen vuoteen ottaa yhtään juoksuaskelta ja kävelykin oli aivan tuskaa ja sinä aikana mun motivaatio urheiluun laski tosi tosi paljon.
    Sulla on selkeesti kuitenkin sisua ja motivaatiota niin paljon, että toivottavasti toi tilanne alkais nyt parantuun!! Oot myös saanu jo jonkinlaisen syyn tolle vammalle, joten toivottavasti sen lopullinen kuntoutuminen alkais pian :) Tsemppiä iha hirveesti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ooh olipas ihanasti kirjotettu sun kommenttikin!
      Voi eikä, et suakin on koeteltu niin paljon urheilun saralla... Vaikka et välttämättä niin tavotteellisesti treenannutkaan, niin se sattuu silti kun jossain elämän osa-alueella kolahtaa. En tiiä mikä sun jalkapöydissä sit oli, mutta kuulostaa kyllä aika pahalta jos jouduit kaks vuotta olemaan juoksematta! Tottakai normaalin rutiinin poisjättäminen on vaikeeta, ja sit kun ilman sitä oppii elämään niin se onkin ihan älyttömän vaikeeta palata takas siihen mitä elämä joskus oli. Harmi vaan että toi osu just sun kohdalle.. Toivon, että oot löytänyt jotain muuta ihanaa jalkapallon tilalle sun elämään :)

      Kiitos Noora tosi paljon niiiiin ihanasta kommentista! :')

      Poista
  5. Nimetön1/08/2016

    Pysäyttävä teksti... Toivon sulle pelkkää hyvää! Paljonko vedät tällä hetkellä rinnalle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos paljon sulle! :) En oo tehnyt RVtä kunnolla varmaan kahteen vuoteen selkäkipujen takia, et ollaan nyt lähiaikoina tehty vaan mavee ja prässiä molempia yhellä ja kahella jalalla sillain isommilla painoilla. Kysäse jos niistä kiinostaa tietää enemmän!

      Poista
  6. Paljon tsemppiä Heta ja kaikkea hyvää tuleviin kausiin! Itsekin olen toipunut selän rasitusmurtumasta ja pelkäsin sen uusiutumistakin, kun selkäkivut eivat meinanneet muutaman kuukauden liikuntakiellon jälkeenkään helpottaa. Nyt mulla on kaikki kuitenkin hyvin ja toivottavasti sunkin jalka paranee pian, tarvitsi se sitten leikkausta, tai pelkkää lepoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kiva kuulla, että sä oot jättänyt selkäkivut taakse :) Rasitusmurtumat on kyllä maailman ärsyttävimpiä vammoja, kun niitten parantumista ja uusimista on niin vaikee seurata.. Sen eteen on vaan nähtävä vaivaa et niitä ei tarttis enää ottaa vastaan! Kiitos paljon sulle ihanasta kommentista! :)

      Poista
  7. Nimetön1/08/2016

    Miten yhdelle urheilijalle voikin kasautua noin paljon vaikeuksia! Oot kyllä ihan älyttömän vahva, sillä moni olis varmaan jo luovuttanut ajat sitten. Toivon todella, että sun jalka tulis taas kuntoon, olisit niin ansainnut sen.

    Oot myös tosi rohkea kun kirjoitit tän tarinas tänne. Se on tärkeetä, kun saa omia ajatuksia kokoon, mutta sä varmaan inspiroit tosi monia urheilijoita; en ainakaan ite tiiä yhtä vahvaa ja motivoitunutta urheilijaa kuin sinä. Kun selviät jossain vaiheessa noista vaikeukista, niin varmasti uskot (ja muutkin uskoo), että voi selvitä mistä vaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ees tiiä mitä sanoo, tää kommentti meni jotenkin niin syvälle. Eli kiitos ihan ekana et jaksoit kommentoida!

      On varmasti semmosiakin urheilijoita jotka on selvinnyt vielä paaaljon enemmästä mitä mä, ja voi olla et tätä mun urheilu-ura tulee aina olemaan, kukaan ei tiiä. Tuntuu välillä tyhmältä ''valittaa'' kun saatan olla kaks kertaa pahemmassa jamassa vaikka vuoden päästä. Siks yritän välillä ettiä just positiivisia asioita, jotta ne negatiiviset jäis taka-alalle. Nautin myös ihan älyttömän paljon ihan vaan siitä, kun pääsen ees ottamaan parit juoksuaskeleet. Ne on jo niin hieno kokemus itessään juoksutauon jälkeen, että pelkästään sen fiiliksen ajattelu ajaa eteenpäin.

      Ajatusten selvittely on kyllä munkin mielestä tärkeetä. Välillä on pakko antaa itelleen lupa itkee tän takia, miettiä koko juttua enemmän ja puhua jollekin. Sen jälkeen tulee niin paljon parempi fiilis kun ei ookkaan asian kanssa yksin ja sen saa ns. loppuun käsiteltyä, vaikka sitä se harvoin vielä on..

      Kiiitos vielä niin hienosta kommentista, et arvaa ees kuin paljon merkkas :)

      Poista
  8. Nimetön1/09/2016

    Tosi paljon tsemppiä sulle! Itsekin urheilijana oon kokenut paljon loukkaantumisia, joten tiiän miten älyttömän turhauttavaa ja ärsyttävää se on. Kaikkea hyvää jatkoon, kyllä sun jalka vielä tulee kuntoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos paljon!! Niin harmi et suakin on koeteltu useestikin, aina kun ei vaan mee nallekarkit tasan ja jotkut selviää niin paljon helpommin tällä urheilun osa-alueella.. Tsemppiä sullekin! :)

      Poista
  9. Nimetön1/09/2016

    Hyvä, että vaivalle löyty syy niin jos se ne jalat saatais nyt vihdoin kuntoon! Toivottavasti pääset mahdollisimman pian taas harjottelemaan ilman vammoja.

    Mulla olis sellanen kysymys, että tiiätkö voiko terveyskeskukseen vaan mennä verikokeisiin tarkistuttamaan veriarvoja, ilman että olis mitään epäilyä sairaudesta? Vai pitäisikö urheilijan mennä yksityiselle puolelle? Ja pitäiskö sun mielestä urheilijoiden käydä säännöllisesti verikokeissa, vai vasta sitten jos tulee jotain "epäilyttävää" esim. väsymystä. Käytkö itse säännöllisesti verikokeissa?

    Sun blogi on mun lemppari! Postaat vieläpä usein, mikä on myös hyvä juttu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, pitää ajatella just siltäkin kantilta! Sitä mäkin toivon :)

      Mun mielestä pystyy kyllä, en nyt oo ihan varma.. En tiiä minkä ikänen oot, mut ainakin koulun terkkari pystyy hyvin antamaan lähetteitä verikokeisiin ihan vaan kontrolleihin varsinkin urheilijalle. Yksityisellä nyt on vähän nopeempaa toimintaa ehkäpä, mutta mitään isoo eroo siinä ei oo eli ihan on itestä kiinni mihin haluaa mennä. Ehkä verikokeissa voi käydä missä vaan, mutta urheiluun erikoistuneen lääkärin kannattaa kattoo sit ne tulokset, kun tietää että kyseessä urheilija eikä arvot voi olla ihan samanlaiset kun ''normaalilla'' ihmisellä. Niin mä ehkä tekisin :)

      Mä ite käyn verikokeissa Kihulla, eli se on Jyväskylässä huippu-urheilututkimuskeskus. Multa otetaan jatkuvasti kontrollina just verenkuva ja kaikki vitamiiniarvot yms. Varsinkin verenkuva olis mun mielestä hyvä ottaa urheilijalta ainakin sen kerran vuodessa, ja jos ilmenee jotain ongelmaa niin sit se kontrollina useemmin. Jos jotain outoo tuntemusta tulee ja se kestää useemman treenin mut mitään flunssaa ei kuitenkaan tuu päälle, kannattaa mun mielestä käydä verikokeissa tsekkaamassa arvot. Ei siinä mitään häviä, päin vastoin kun reenaaminen puolkuntosena ei kehitä..

      Ooh jeii kiitos hirmusesti! :)

      Poista
  10. Nimetön1/09/2016

    Huh, ei ole helppoa sullakaan... Arvostan sua tosi paljon. Huippua että kerroit sun tarinan, sain siitä hurjasti tukea itselleni, sillä samasta vaivasta kärsin itsekin, tosin sulla kaks kertaa pahempi tilanne :( toivon sulle hirmuisen paljon tsemppiä, kärsivällisyyttä ja rohkeutta tehdä oikeet päätökset sun kannalta, olet rohkea ihminen!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hööh miten sullakin samaa vaivaa.. Sille kun ei pysty tekemään oikeen mitään mut silti on pakko jaksaa mennä eteenpäin. :/ Tsemppiä sullekin ihan älyttömästi! Niin ihana kuulla, et sait tästä postauksesta lisätsemppiä! :)

      Äää ihania sanoja, kiitos kiitos kiitos! :')

      Poista
  11. Huhhuh, kurjaa kuulla että sulla on jatkunut noinkin kauan sama vamma :/ Hattua nostan sulle kun jaksat silti yrittää ja uskoa itseesi etkä lopeta yrittämistä!
    Tsemiä sulle ihan hirmuisesti parantumiseen, itsekin olen kokenut näitä hetkiä kun kroppa ei kestä omaa harrastusta.

    VastaaPoista
  12. Nimetön1/13/2016

    Hurjasti tsemppiä ja rohkeutta päätöksentekemiseen! Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja saat juosta terveenä vielä monta vuotta ja jahdata unelmiasi! :) Sitkeesti kun töitä tekee niin jonain päivänä se palkitaan varmasti!

    VastaaPoista
  13. Nimetön4/05/2016

    Tää on aika vanha postaus, mutta toivoisin että silti vastaisit:) Missä luussa sulla on noi jalkapöydän rasitusmurtumat? Mulla todettiin vähän aikaa sitte jalkapöydän veneluussa ja ärsyttää ihan älyttömän paljon, ku itekki oon urheilija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on siis aina tossa samassa kohdassa eli kolmannessa metatarsaalissa ollut :/ Eli keskimmäisessä noista pitkistä jalkapöydän luista. Joo voi ei oonkin kuullu et monella tulee just veneluuhun murtumaa ja se on vielä aik hidas paranemaan :( Nyt vaan korvaavaa treeniä ja motivaatiolla eteenpäin niin et jää mistään jälkeen:) Mäkin oon käytännössä viimeset 3 vuotta menny pelkillä kuntouttavilla ja silti kehitystä on tapahtunu paljon:) Tsemppiä!

      Poista