maanantai 22. heinäkuuta 2019

Mun tie lääkikseen

Mä en oo koskaan ollut mikään erityinen koulussa. Ala-asteella ei ollut sen kummempia vaikeuksia, mutta muistan etten koskaan saanut sitä täyttä kymppiä kokeesta. Muistan sen siitä, että äiti maksoi pientä taskurahaa kokeista ja koskaan sitä suurinta summaa en saanut haha. Muistan myös sen, että biologia oli ihan lemppari aine liikunnan ohessa. Olin kuitenkin pienenä niin urheilun pauloissa, että kun kysyttiin mikä musta tulee isona, vastasin aina urheilijan.

Huippu-urheilijan ammatti kyti vielä pitkään mun takaraivossa. Menestyin ihan hyvin kansallisella tasolla, SM-mitaleja tuli joka vuosi ja kehityskäyrä oli hyvinkin ylöspäin. Kouluun panostaminen ei ollut ykkösprioriteetti ja kävinkin yläasteen urheiluluokalla, eli liikuntaa saattoi olla viikossa normaalin parin tunnin sijasta jopa kymmenen. Urheilu oli mulle se suurin henkireikä ja elin sitä. Mikään ei oo parempaa kun se, että on joku asia elämässä johon motivaatio on suurin mahdollinen. Yläasteella koulu sujui edelleen ihan hyvin. Tykkäsin biologiasta, mutta tykkäsin myös kuvaamataidosta sekä kielistä. Mulla hautui ala- ja yläasteen aikana haaveita mm. kirjailijan, toimittajan ja arkkitehdin ammateista. Mulle koulu oli edelleen niin toissijainen asia, että lukioon mennessäkään mulla ei ollut sen suurempaa haisua mihin suuntaan mä lähden kulkemaan.

Pääsin urheilulukioon, joka tarkoitti käytännössä aamutreenejä joista saa suoritettuja kursseja, sekä pakollisten kurssien pois jättämistä. Itse jätin pois mm. pari historian kurssia, uskontoa, yhteiskuntaoppia, ruotsia (... tätä olis voinut  miettiä uudestaan) ja liikuntaa (kyllä vaan, urheilulukiossa haha). Päätin jo lukion alussa meneväni lukion neljään vuoteen, sillä se mahdollistaisi sopivan hitaan tahdin, jotta urheilulle jää aikaa. Lukio oli mullle nimenomaan urheilun kulta-aikaa. Saatoin treenata 10-15 kertaa viikossa jos mukaan lasketaan myös kevyet treenit. Olin pari vuotta nuorten maajoukkueessa ja muutenkin elin täysin urheilun ehdoilla. Kävin koulussa sen mitä kerkesin, useasti jätin tunteja väliin esim. lääkäreiden, fyssareiden ja jopa hierontojen takia. Sanomattakin selvää, ettei koulujutut ihan satasella sujuneet. Mä kuitenkin päätin ekana vuonna kahlaavani läpi pitkän matikan, bilsan, kemian ja fysiikan. Myös sen takia neljä vuotta lukiota oli hyvä valinta, sillä urheiluvalmennusten tullessa kaiken muun päälle kursseja oli tulossa kasaan mukava määrä.

Lukion alkuvaiheessa luettavia aineita päätettäessä mulla kävi ihan ekan kerran mielessä lääkärin ura. Ei todellakaan sen suuremmin, enemmänkin vain tyylillä "Kai mä nää kaikki aineet luen, jos vaikka haluaisinkin lääkikseen". Keskiarvo matikassa taisi olla 6-7 paikkeilla, kuten myös kemiassa ja fysiikassa. Voin sanoa olleeni aivan kujalla enkä tiedä miten pääsin kurssit läpi. Ajatusmalli oli kuitenkin läpi lukion sama: kunhan kirjoituksista pääsee läpi. En stressannut koulua sen enempää, koska tiesin oppivani asiat kunhan vähän panostaisin. Kerrat, jolloin tein läksyt oikeasti kotona on varmasti laskettavissa yhden käden sormilla. Luin kokeisiin aina edellisenä iltana, jos silloinkaan. Tunneilla yritin panostaa sen verran että pääsisin kurssin läpi.

Lukion kolmantena vuonna kun mun kaverit alkoi miettimään mihin hakisivat, alkoi mullekin konkretisoitumaan se, että jonnekin sitä on lähdettävä vuoden päästä hakemaan. Tässä vaiheessa lääkis oli mulle kaikista mielenkiintoisin vaihtoehto, mutta miten mä muka pääsisin sisään? Muistan katselleeni meidän koulussa muutamaa oppilasta ihaillen, jotka tiesivät tasan tarkkaan haluavansa lääkikseen ja panostivat kursseihin satasella ja muutenkin menivät lukion läpi pitkälti pääsykoe mielessä. Ja sitten olin mä, noin 7 keskiarvolla ilman mitään hajua kemiasta tai fysiikasta.

Nelosvuonna mietin vaihtoehtoja lääkikselle. Biolääketiede, biologia, bioteknologia, farmasia, insinööri, fyssari...  Mikään näistä ei kuitenkaan kolahtanut ihan täysillä. Lukion loppuvaiheessa myös mun huippu-urheilijan ammattihaaveet alkoi rakoilla jatkuvien vammojen takia. Ravasin mun lääkärillä joka kuukausi milloin minkäkin vamman takia. Mun lääkäri oli mulle yksi tärkeimmistä tukipilareista. Kerrankin itkin vastaanotolla pitkälti toista tuntia, mutta hän ei silti häätänyt mua pois vaikka sauraavien potilaiden vastaanottoajat myöhästyi vaikka kuinka. Kuulostaa kauhealta mun korvaan tällä hetkellä, apua.. Väitän, että mun hyvät kokemukset lääkärissä sai myös mut haluamaan sinne pöydän toiselle puolelle auttamaan muita. Ehkä juuri mun tilanteessa olevia urheilijoita olemalla yhtä suuri apu kuin mitä mun lääkäri oli mulle. Tiesin, että ammattia en urheilusta saa, enkä ollut valmis urheilemaan ''huvin vuoksi'' ja pitämään useita välivuosia. Halusin päästä kouluun, jotta saisin ''oikean'' ammatin.

Kirjoitin lukiosta neljään vuoteen paperit: äidinkieli E, englanti M, kemia M, terveystieto M, biologia C, pitkä matikka B. Kun yhteishaku koitti, taisin hakea vain lääkikseen ja rakennusinsinööriksi insinööri-iskän kannustamana. Insinöörin pääsykokeissa en edes käynyt, koska lääkiksen pääsykokeessa käytyäni tiesin, että se on se mitä haluan. Tämä eka haku mulla oli siis vuonna 2017 valmistumisen jälkeen. Menin kokeeseen täysin lukematta ja osasin vastata vain pariin bilsan tehtävään. Koe oli muutenkin täysin utopistinen mulle, mutta silti se antoi sen tarvittavan potkun. Heti pääsykoetta seuraavalla viikolla tilasin pääsykoemateriaaleja, ostin multa puuttuvat kemian ja fysiikan kirjat ja aloitin lukemisen aikaisin kesällä.

Tämä ensimmäinen varsinainen hakukerta meni mulla pitkälti lukutuntien keräämiseen. Olin niin huonolla tasolla, että ainut tapa keretä opiskelemaan kaikki oli pitää kovaa tahtia. Jälkikäteen ajateltuna se oli fiksua syksyllä kun nautin lukemisesta niin paljon, mutta keväällä tunteja olisi pitänyt laskea huomattavasti ennen koetta. Mä opin onneksi asioita nopeasti, joten jo jouluna olin käynyt kaikki asiat kertaalleen ja perusosaaminen oli hyvällä tasolla. Keväällä mulla alkoi Valmennuskeskuksen kurssi, joten aikataulu oli hyvä. Tunteja kertyi kuitenkin koko kevään liian paljon töiden ohessa. Kun mulla ei ollu töitä menin aamulla lukemaan klo 9 kirjastolle, luin kurssin alkuun asti eli noin klo 17, josta menin suoraan kurssipaikalle. Illalla olin kotona noin klo 21. Seuraavana päivänä sama rumba uudestaan. Jollekin saattaa toimia, mutta itselleni noin tiukka aikataulu aiheutti vaan ihan järjetöntä stressiä ja epävarmuutta omasta osaamisesta. Koenkin olleeni jopa parhaassa ''kunnossa'' jo heti joulun jälkeen, josta alamäki ja väsymys alkoi.

Pääsykoe meni vuonna 2018 penkin alle ja nimenomaan siksi, että tehtävät olisi olleet täysin tehtävissä. Mulla meni pasmat tosi pahasti sekaisin eikä ajatus millään kulkenut. Vilkuilin jatkuvasti kelloa ja stressasin ajan loppumista. Kokeen jälkeen olin täysin varma etten tuu pääsemään sisään. Harmittelin asiaa muutaman päivän, jonka jälkeen aloinkin jo suuntaamaan katseita seuraavaan vuoteen.

Tänä vuonna aloitin siis yhteistyön Mafy-Valmennuksen kanssa ja koko lukuprosessi oli koko vuoden hallinnassa. Koin jatkuvasti varmuutta siitä mitä teen ja olin itsevarma. Tiesin osaavani asiat, vaikka tottakai epävarmuuksiakin oli. Niihin ei pidä silti takertua liiaksi, sillä pääsykokeessa myös itsevarmuudella on tosi suuri merkitys. Positiivinen mieli koko prosessin ajan ja myös pääsykokeessa oli mun avain onnistumiseen. Tänä vuonna en myöskään vertaillut itseäni muihin tai rypenyt itsesäälissä huonosti menneiden harjoituskokeiden jälkeen. Kokeessa olin omassa flow -tilassa tietäen koko ajan mitä teen.

Oon ihan järjettömän ylpeä itsestäni ja siitä mitä oon saanut aikaan viimeisen kahden vuoden aikana. Oon oppinut ihan hirveästi lisää itsestäni ja kasvanut tosi paljon. Lukion parina viimeisenä vuonna en olisi ikimaailmassa uskonut, jos joku olisi sanonut mun pääsevän lääkikseen sisään toisella ''oikealla'' yrityksellä. Ei todellakaan, en mä. Oon tosi iloinen siitä, että sain sen motivaatioboostin valmistumisen jälkeen ja jaksoin tehdä kaksi vuotta töitä orjallisesti. Oon iloinen, etten ottanut sellaista koulupaikkaa vastaan jota en olisi ihan satasella halunnut, vaan luotin itseeni ja siihen, että pääsen kyllä lääkikseen kun teen tarpeeksi töitä. IMG_3712m

Jos en olisi tänä vuonna päässyt sisään, olisin hakenut varmasti vielä ainakin kerran tai kaksi. Olin ilmottautunut jo syksyn bilsan kirjoituksiin varmuuden vuoksi, nyt pitää katsoa kerkeänkö käydä tekemässä koetta huvin vuoksi.

Sellainen hakutarina löytyy multa. Jos sä oot hakemassa johonkin kouluun ja susta tuntuu siltä, että muut on paljon fiksumpia eikä sulla riitä millään, niin oot väärässä. Kovalla työllä saa ihmeitä aikaan, sen oon oppinut ensin urheillessa ja nyt kouluun pääsemisessä.



6 kommenttia:

  1. Wau mikä kasvutarina! Tosi kiva oli saada katsaus sun elämään ajalta, joka johti sisäänpääsyyn. Oot kyllä tehny tosi kovan työn! Toi liiat lukutunnit v. 2018 kuulostaa ihan liian tutuilta, vaikkei mulla aivan noin paljoa niitä kertynytkään. Asenne ratkaisee kyllä tosi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimetön7/30/2019

      Kiitos paljon! Oon maailman onnellisin kyllä että työ tuotti tulosta jo tänä vuonna😍
      -Heta

      Poista
  2. Nimetön7/22/2019

    Paljon onnea koulupaikasta! Kuopio on aivan ihana kaupunki, tsemppiä opiskeluun :)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut!!! Todella hieno saavutus, eikä sitä tuurilla saavutettu. Se oli oman, hienosti tehdyn työn tulos :) Tsemppiä opiskeluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimetön7/30/2019

      Ihana kommentti😍 Kiitos paljon!😊
      -Heta

      Poista